Loma- ja kurssikeskus Högsandissa järjestetään seuraavaa toimintaa:

Perhekursseja (sopeutumisvalmennus)
Sopeutumisvalmennuskurssilla perheillä on mahdollisuus tavata muita samantapaisissa elämäntilanteissa olevia henkilöitä. Kurssilla vanhemmat voivat käsitellä lastensa diagnoosiin ja käyttäytymiseen liittyviä tunteita ja ajatuksia asianmukaisen tiedon, neuvonnan ja vertaistuen avulla. Vanhempien ohjelmassa on ryhmäkeskusteluja, joissa tarjotaan mahdollisuus turvallisissa olosuhteissa kohdata diagnoosiin liittyviä tunteita ja asioita, niiden syitä ja seurauksia sekä harjoitella uudenlaisia suhtautumis- ja toimintatapoja. Toiminnassa käytetään ammattilaisten alustuksia; mm. lastenneurologi/ lastenpsykiatri, neuropsykologi, erityisopettaja, puheterapeutti, fysioterapeutti. Lasten ohjelmassa on yhteistä ja yksilöllistä tavoitteellista toimintaa sekä oireyhtymään liittyvien ajatusten ja kysymysten käsittelyä.
Lasten leirejä (erityislapset)
Lastenleirin tavoitteena on vahvistaa erityislapsen itsetuntoa luomalla hänelle onnistumisen elämyksiä, tukea lapsen itsenäistymistä ja harjoitella selviytymistä sosiaalisissa tilanteissa.Lapsiryhmään kuuluu 12 lasta ja 4 ohjaajaa.
Maahanmuuttaja-/pakolaislasten leirejä
Maahanmuuttajalasten leirillä lapsille tarjoutuu mahdollisuus tavata muita henkilöitä, joilla on yhteinen kieli ja kulttuuri. Leirillä he myös leikin ja muun toiminnan kautta saavat tutustua suomalaisiin perinteisiin ja maan kulttuuriin.
Kehitysvammaisten (kotona asuvien) lasten ja nuorten lyhytaikaishoitoja
Perheellä, jolla kotona asuu kehitysvammainen lapsi, on mahdollisuus hakea lapselleen lyhytaikaishoitoa, joka järjestetään Högsandissa.