Bonusäiti – yhtä oikeaa tapaa ei ole

Perheeseeni kuuluu minä, mieheni sekä neljä lastamme. Biologisesti yhteisiä lapsia meillä ei ole – silti olemme heti uusperheemme perustamisesta asti toteuttaneet ajatusta meidän lapsistamme, joita kasvatamme yhdessä. Lasten kasvattamiseen tarvitaan koko kylä on mieheni kantava ajatus vanhemmuuteen ja lasten kasvattamiseen. En voisi olla enemmän samaa mieltä.

Bonusvanhemmuuteen liittyy paljon odotuksia ja oletuksia. Ympäriltä löytyy paljon mielipiteitä ja neuvoja siitä, millainen vanhempi bonusäitinä pitäisi olla tai miten uusiin bonuslapsiin kuuluisi suhtautua. Jotkin niistä neuvoista ovat varmasti hyviä – toiset järjettömiä.

Jos en olisi käsitellyt itseni kanssa sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä ja mihin olen valmis, olisi ympäristön asettamiin (ajoittain järjettömiinkin) odotuksiin paljon vaikeampi suhtautua.

Mitä bonusäitinä haluan?

Bonusäitinä tärkein kysymys onkin se, mitä itse haluaa ja mihin on valmis venymään uusperheen vuoksi. Itse jouduin miettimään tarkasti rajani sille, kuinka paljon vastuuta olen valmis perheessäni ottamaan.

Yhtä oikeaa tapaa olla bonusäiti nimittäin ei ole. On yhtä oikein haluta pitää itsensä etäällä bonuslasten kasvatuksesta ja antaa biologisten vanhempien hoitaa homma, kuin osallistua bonuslasten arkeen täysillä. Se, mitä itse haluan, määrittää pohjan kaikelle.

Itse valitsin alusta asti olla täysillä mukana bonuslasteni elämässä. Kannan lähes samalla lailla vastuuta heistä, kuin kannan omistanikin. Jos meillä olisi mieheni kanssa yhteisiä biologisia lapsia, olisin varmasti ihan samanlainen äiti kuin nyt olen bonusäitinä.

Neuvoni muille bonusäideille on käyttää omien toiveiden, tarpeiden ja rajojen asettamiseen ja jäsentämiseen kaikki aika minkä tarvitsee. Ja muistaa, että perheen muodostuessa myös omat rajat voivat muuttua. Mikään ei ole tärkeämpää, kuin pysähtyä laittamaan pään sisäiset asiat järjestykseen.

Puhu ja kuuntele – mitä enemmän, sen parempi

Tärkein kommunikaatiokanava uusperheessä on mielestäni puolisojen välinen kommunikaatio. Sen täytyy toimia, tai mikään kommunikaatio perheessä ei toimi. Me panostamme siihen, että rakennamme toisiamme kunnioittavan ja kuuntelevan tavan kommunikoida.  Puolisoni on tukeni ja turvani, apuni ja selustani. Haluan tehdä kaikkeni, jotta kommunikaatio välillämme toimii.

Tavoitteeni on ottaa puoliso huomioon – ihan kaikessa. Haluan pitää huolta, että hän tietää, missä mennään. Haluan sopia pelisäännöt perheen sisäiselle kommunikaatiolle ja kertoa puolisolle, mitä haluan tietää esimerkiksi puolisoni lasten asioista ja niistä asioista, joita puolisoni sopii lastensa biologisen vanhemman kanssa. Jos kommunikaatio näissä arjen tilanteissa pettää tai kummallakaan on mitä se tolle kuuluu – asenne, astuu kuvioihin todennäköisesti turhautuminen ja ulkopuolisuuden tunne. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin olla ulkopuolisena omassa elämässään.

Anna lapsen kiintyä hänelle rakkaisiin ihmisiin

En edes yritä analysoida sitä mistä kaikki joskus jopa loppumattomalta tuntuva katkeruus eksien ja nyksien välillä kumpuaa. Joskus tuntuu, että ex-puolison uutta kumppania tai puolison ex-kumppania inhotaan ihan vain siksi, että niin kuuluu tehdä.

Voisiko se katkeruuden jättää taakse, varsinkin jos perheessä on lapsia? Ihan liian usein kuulee, kuinka vanhemmat puhuvat lapsilleen pahaa entisestä puolisostaan tai tämän nykyisestä kumppanista. Toivon ettei kukaan lapsi joutuisi miettimään pitääkö hänenkin inhota vanhemman uutta puolisoa, koska toinen vanhempikaan ei hänestä tykkää. Mielestäni kaikkien lasten kuuluu saada olla lapsia ja kiintyä itselleen tärkeisiin ihmisiin.

Meidän perheemme helppo keino lastemme toisten vanhempien kunnioittamiseen on hyvien muistojen kertaaminen.  Bonuslapseni osaavat jo kertoa omien lasteni tarinoita ajalta, jolloin olimme vielä onnellisesti yhdessä lasteni isän kanssa. Ja sama toisinpäin; muistelemme säännöllisesti vanhemman bonustyttäreni kanssa muistoja ajalta, jolloin hänen äiti ja isä olivat yhdessä. Nuorempi bonustyttäreni ei sitä aikaa enää muista, mutta isän ja isosiskon kertomat tarinat ajasta ennen uuden perheemme alkua ovat hänelle tärkeitä.  Ajattelen, että jos mieheni tai minä tukahduttaisimme nuo tarinat, veisimme lapsilta osan historiaa ja antaisimme sen kuvan, ettei entisistä puolisoista tai historiasta ole lupa puhua.

Uskon että kunnioittava asenteemme ja myönteinen puheemme entisiä puolisoitamme sekä heidän nykyisiä puolisoitaan kohtaan helpottaa lastemme elämää. Lastemme ei tarvitse miettiä kenen seurassa kenestäkin saa puhua, vaan voivat vapaasti kertoa itselleen tärkeät asiat.

Entä rakkaus, tuleeko se?

Muille samassa tilanteessa oleville haluaisin ensimmäiseksi sanoa: älä stressaa sitä, jos et rakasta bonuslapsiasi. Nauti siitä, että rakastat puolisoasi – se on teidän parisuhteenne tärkein rakkaus ja se pitää uusperheen koossa.

Rakkaus on tunne – se tulee, jos on tullakseen. Itse en osaa sanoa, milloin huomasin rakastavani bonuslapsiani. Sen tiedän, että alussa oli rakkaus puolisooni. Sen mukana tulivat pienet, valloittavat ja äänekkäät ihmiset. Päätös välittää heistä oli tietoinen valinta. He olivat maailman tärkeimpiä rakastamalleni ihmiselle. Päätin välittää heistä kaikista.

Sitten alkoi pitkä putki arkea: muutimme, remppasimme, siivosimme oksennuksia, kuskasimme päikkyyn, lohdutimme, riitelimme, nauroimme, halasimme, puhuimme ja välitimme.

Lopulta huomasin rakastavani.

Rakkauden kerroin bonuslapsilleni heti, kun sen tunsin. Vastauksen saamiseen kesti kauan, mutta hetki oli mielenpainuva. Rakkaus välillämme on arjen ja elämän kautta ansaittua. Se tuntuu hyvin erityiseltä ja onnekkaalta.

Valitse kunnioittava asenne

Uskon että biologisen vanhemman asenne toisen vanhemman uutta puolisoa kohtaan on ratkaiseva siinä, millaisena lapsi tämän näkee. Olen kiitollinen siitä, että bonuslasteni äiti on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä tyyppi. Emme ole keskenämme ystäviä, mutta meitä yhdistää rakkaus kahteen lapseen. Uskon molempien arvostavan ja ymmärtävän sitä rakkautta ja sen olevan pohja kunnioittavalle suhteelle toisiamme kohtaan. Saman arvostuksen haluan antaa myös omien lasteni bonusäidille ja kunnioittaa hänen omaa tapaansa olla yhtenä välittävänä aikuisena lisää lastemme elämässä.

Kaikille bonusäideille haluan sanoa: kunnioittakaa omia rajojanne, itseänne, puolisoa (nykyisiä ja entisiä) sekä lapsia ja puhukaa toisistanne nätisti.

Mielestäni tämä on kelpo ohje elämään, siinä missä uusperheiseenkin.

– Miia, äiti ja bonusäiti

Kuva: Shutterstock