Siirry suoraan sisältöön
menu
Uutiset

”Nuorelle se, että tapaa aikuisen jolla ei ole kiire on jo suurta”

Nuoren kohtaaminen läsnäolon kautta ovat Oman elämäni supertähti -toiminnan työntekijöiden erityisosaamista. Työssään he auttavat lastensuojelun asiakkaita löytämään elämälle uusia suuntia ja lisäämään heidän henkistä hyvinvointiaan.

Teksti:
Anne Nickström
Oman elämäni supertähti toiminnan työntekijät
Tomi Marttila (vas.), Laura Kyllönen ja Risto Heikkinen työskentelevät Oman elämäni supertähti -toiminnan parissa.

Oman elämäni supertähti -toiminnan parissa työskentelevät Risto Heikkinen, Tomi Marttila ja Laura Kyllönen ovat työssään huomanneet nuorten pahoinvoinnin lisääntyneen koronan ja epävarman maailmantilanteen myötä.

– Olen kentällä huomannut, että nuorten rikokset ovat lisääntyneet ja raaentuneet. Nuoret käyttävät yhä kovempia huumeita ja huonovointisuuden kautta itsensä kunnioittaminen on vähentynyt ja yleinen itsetuhoinen käytös lisääntynyt, Tomi Marttila sanoo.

– Tämä vaikuttaa myös nuorten lähiympäristöön ja aikuisiin, joiden stressikuorma on kasvanut, Laura Kyllönen jatkaa.

Barnavårdsföreningenin Oman elämäni supertähti -toiminta tukee lastensuojelun, sijaishuollon ja jälkihuollon piirissä olevia nuoria. Risto Heikkinen on alusta saakka kehittänyt Oman elämäni supertähti -toimintaa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) tukema hanke on aikaisemmin ollut projektirahoitteinen, mutta tänä vuonna siitä on tullut osa Barnavårdsföreningenin vakiintunutta toimintaa lasten ja nuorten parhaaksi.

Heikkinen on nähnyt toiminnan merkityksen lastensuojelun asiakkaille. Hän kertoo toiminnan pyrkivän lisäämään haavoittuvassa olevien nuorten henkistä hyvinvointia ja elämänhallintaa.

– Autamme nuoria selkeyttämään omia asioitaan ja löytämään tulevaisuuden suuntia, Heikkinen kertoo. Lisäksi tarjoamme nuorille työkaluja stressinhallintaan sekä tunteiden säätelyyn.

Tomi Marttila kertoo, että nuorta voi auttaa monen eri tavoin. Kyse voi olla arkisista asioista, kuten virastossa asioimisesta.

– Jos nuorta ahdistaa tai hän on epävarma, keskustelu ja murheiden kuuntelu voi auttaa. Nuorille se, että tapaa aikuisen ihmisen, jolla ei ole kiire, se on jo suurta, Tomi Marttila sanoo.

Positiivinen vastaanotto rikoksilla oireilevilta nuorilta

Nuorten lisäksi he tukevat asiakkaiden lähiaikuisia, vanhempia sekä lastensuojelun työntekijöitä.

Tomi Marttila on aloittanut tänä syksynä toiminnan parissa ja kohtaa työssään rikoksilla oireilevia nuoria.

– Aika vähän rikoksilla oireileville nuorille järjestetään ryhmätoimintaa. Olen saanut hyvän vastaanoton ja paljon toiveita toimitaan liittyen. Olen positiivisesti yllättynyt!

Marttila keskittyy työssään kohtaamaan nuoria ajan kanssa ja keskustelemaan heidän kanssaan ennakkoluulottomasti. Nuoret toivovat kuntoutumista toiminnan kautta. Marttila kertoo luovan toiminnan nousseen esiin toivomusten joukossa: räppäys, breakdance, graffititaide ja katuryhmätoiminta keräävät kiinnostusta.

Oman elämäni supertähti -toiminta

Oman elämäni supertähti -toiminta edistää sijoitettujen ja jälkihuollon tuen piirissä olevien nuorten henkistä hyvinvointia sekä elämänhallintaa. Lisäksi tuemme lastensuojelun ammattilaisten osaamista ja hyvinvointia koulutuksin.

Lue lisää Oman elämäni supertähti -toiminnasta

Toiveena päästä mökille ja luontoon

Toiminnan sisältö lähtee nuorten omista toiveista. Oman elämäni supertähti tarjoaa nuorille muun muassa elämyspedagogiikkaa hyödyntävää leiritoimintaa sekä eläinavusteista toimintaa. Heikkinen kertoo tavoitteena olevan, että leiritoimintaa päästään laajentamaan ja mahdollistamaan useammalle nuorelle. Halu päästä mökille ja luontoon on monelle kaupungissa kasvaneelle nuorelle suuri. Heikkinen kertoo kansallispuistoissa järjestettävien leirien vahvistavan nuorten suhdetta luontoon.

– Ympäristöllä on valtava merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle, Heikkinen sanoo. Koulutamme ammattilaisille läsnäolo- ja vuorovaikutustaitoja, sekä valmiuksia viedä nuoria luontoon mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Laura Kyllönen on myös uusi Oman elämäni supertähti -toiminnan parissa. Kyllönen vastaa eläinavusteisesta toiminnasta ja kertoo hevostoiminnan saaneen tulta alleen. Yhteistyötalleilla sosiaalipedagogit kohtaavat nuoria hevostoiminnan kautta.

Kyllönen kertoo, että hevosen suuri koko voi aluksi jännittää nuorta mutta, että hevostoiminta voi tarjota kokemuksen itsensä ylittämisestä.

– Eläimen kautta nuori voi peilata tunteitaan ja saada kokemuksen hoivaamisesta, Laura kertoo ja avaa hevostoiminnan terapeuttisia vaikutuksia. Eläimillä ei ole ennakkoluuloja, nuori voi olla oma itsensä ja kohtaaminen tapahtuu pääasiassa kehonkielellä.

Entä mitä elämyspedagogiikka sitten voi tarjota?

– Elämyspedagogiikka mahdollistaa nuoren oppimisen tekemisen ja kokemisen kautta, Risto Heikkinen kertoo. Siinä missä yhdelle kalliolaskeutuminen viikonloppuleirillä voi olla itsensä voittamista, toiselle se voi olla se, että lähtee ylipäätään mukaan toimintaan.

Anne Nickström

Kirjoittaja

Anne Nickström

Tiedottajamme Anne työskentelee viestinnän ja markkinoinnin parissa.

+358 40 764 4759
Risto Heikkinen

Ota yhteyttä

Risto Heikkinen

Risto kehittää Oman elämäni supertähti -toimintaa, mentoroi ja tukee nuoria. Risto kouluttaa myös lastensuojelun ammattilaisia.

+358 40 739 7268
Takaisin ylös