Tomi Marttila kohtaa työssään nuoria, jotka joutuvat kantamaan aikuisen vastuun ilman perheen tukea. Täytettyään 18 vuotta nuori siirtyy lastensuojelusta jälkihuoltoon. Itsenäistyminen poikkeaa suuresti sellaisen nuoren tilanteesta, joka on kasvanut perheessä aikuisuuteen saakka.
– Harva perheessä kasvava nuori joutuu itsenäistymään yhdessä yössä, Marttila kertoo. Omat rajat, oikeudet ja vastuu muuttuvat rajusti jälkihuollon nuorten kohdalla heti heidän täytettyään 18 vuotta.
Riskikäyttäytymisen taustalla monta tekijää
Jälkihuollon nuoret joutuvat heti täysikäistyttyään kantamaan vastuun kaikesta yksin. Näiltä nuorilta puuttuu lisäksi vanhempien ja usein myös sukulaisten tuki. Siksi nuorilla on usein moninkertainen riski ajautua haitalliseen toimintaan.
– Nuorelta voi puuttua tulevaisuuden unelmat ja päämäärät elämässä, sillä hän joutuu keskittymään pelkästään selviämiseen, Marttila sanoo.
Marttila kertoo, että nuoren riskikäyttäytymisen, kuten rikolliseen toimintaan ajautumisen, päihteiden käytön tai mielenterveyshaasteiden, taustalla harvemmin on yksittäinen syy.
– Traumaattiset lapsuudenkokemukset, katkenneet ihmissuhteet, ylisukupolviset mielenterveyshaasteet ja päihteet, kaikki vaikuttavat.